Quantcast
Channel: HANNAS HOME
Viewing all 496 articles
Browse latest View live

PIENIÄ JOULUISIA ASIOITA

$
0
0
En tiedä, mistä on tänä vuonna mieleeni juurtunut ajatus, että olen myöhässä niin päiväkotitätien, perheen kuin ystävienkin lahjamuistamisten kanssa puhumattakaan kodin jouluvalmisteluista. Nythän on vielä marraskuu! Ehkä se on se jatkuvasti mielen päällä oleva hoppu ja kiire. Mietin muuten tässä yksi päivä, että vielä silloin kun lapset olivat pieniä ja olin äitiyslomalla, saatoin moittia itseäni iltaisin jos en ollut tehnyt jotakin "hyödyllistä". Tämä hyödyllinen tekeminen saattoi olla siivoamista, urheilua, lasten kanssa erilaisissa tapahtumissa tai puistoissa käyntiä. Kuitenkin pelkästään kotona lasten kanssa leikkimistä en siihen laskenut. Nykyään ajatus on kääntynyt aika tavalla päälaelle ja mielessä pyörii, että koska sitä ei tarvitsisi olla hyödyllinen ja saisi vaikka istahtaa useammin sohvalle. 


Tänä vuonna joulu on melko vähäeleinen. Tai ainahan se on ollut, sillä kodissamme ei nähdä värileikkejä ja tonttuja joka nurkalla. Tänä vuonna joulu tulee kuitenkin vähemmällä hössöttämisellä. Jo syksyllä päätin, että me emme lähetä joulukortteja, vaan rahat sijoitetaan Joulupuu -keräykseen. Lähipiirin kesken vaihdamme vain muutamia lahjoja, sillä isoin lahja odottaa matkan muodossa jo tammikuun lopussa. Kodin jouluun aion panostaa, mutta koska vietämme pyhät muualla ei meidän tarvitse miettiä esimerkiksi ruokailuja. Joulusiivouksenkin aion tänä vuonna ottaa rennommin, sillä tiedän että kevätauringon myötä siivousvimma nostaa uudelleen päätään. Auringonvalo paljastaa kaikki pienimmätkin epäkohdat, joten on aivan turhaa käydä kaappeja läpi kahdesti vain muutaman kuukauden tähden. 



Jos siis olenkin onnistunut kasamaan itselleni jo varhaisen joulustressin niin tämän tekstin myötä viimeistään tajusin, että aivan turha tässä on ahdistua. Suorittaja -minä voi istua sohvalla huoleti tänään hieman pidempään.

// preparing for Christmas

SUOMI 100 VUOTTA - TUNNELMIA

$
0
0


Vaikka tähän Itsenäisyyspäivään on mahtunut arkisiakin velvoitteita, on se silti aamusta alkaen tuntunut jollakin tapaa erityiseltä. Nykyään tuntuu, että enemmän kiinnitetään huomiota niihin negatiivisiin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten vaikkapa maahanmuuttoon ja työllisyystilanteeseen ja kaikki se hyvä, jota meillä täällä on, jää jalkoihin. Päivän touhujen lomassa olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että olen suomalainen ja syntynyt juuri suomalaiseksi. Sosiaalinen media on täyttynyt ihanista suomalaisista maisemakuvista, muistoista ja kiitollisista sanoista.  Vaikka moni asia kaipaa kehittämistä, on tässä maassa silti paljon hyvää. Hienoa, että valtaosa ihmisistä on tänään kiinnittänyt huomiota niihin hyviin asioihin.



Meidän perheessä on ollut tapana syödä Itsenäisyyspäivänä hieman paremmin. Valmista kattausta ihaillessani huomasin, että siihen liittyy paljon muistoja. Hackmanin aterimet sain kummeiltani ylioppilaslahjaksi. Iittalan Essence viinilasit ovat häälahjamme. Pienemmät lasit ovat joululahja Tallinnasta edesmenneeltä mummultani. Arabian Arctica sarjan lautaset ovat nekin lahjaksi saatuja. Tuntui tärkeältä valita kattaukseen sellaisia astioita, jotka muistuttavat itselleni tärkeistä henkilöistä, sillä juuri tänään menneiden asioiden ja tarinoiden merkitys korostuu. Oikein ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa. Ollaan ylpeitä ja kiitollisia siitä, mitä meillä on. 

// celebrating Independence Day

HETKI DESIGN LUKIJA-ARVONTA

$
0
0



Kalenterivuosi käy kohti loppuaan ja kiitokseksi menneestä vuodesta haluan järjestää arvonnan teille ihanat lukijani. Vaikka blogi on välillä arjen kiireen keskellä jäänyt jalkoihin, on ihana huomata, että lukijani eivät ole kadonneet mihinkään. Arvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti raumalaiseen Hetki Design -liikkeeseen. Hetki Design on pääosin kotimaisten merkkien naisten ja lasten vaatteisiin sekä koruihin ja asusteisiin erikoistunut liike. Lisäksi Hetki Design myy itsesuunniteltuja sisustustuotteita, joista kerroinkin teille kesällä.


Tämä arvonta ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan Hetki Design on tässä kohtaa arvonnan yhteistyökumppani. Koska haluan nimen omaan muistaa blogini lukijoita, osallistua voit seuraamalla Hannas Home -blogia Facebookissa / Bloglovinissa / Bloggerissa tai Instagramissa SEKÄ kommentoimalla tähän postaukseen. Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 20.12 klo 18:00. Onnea arvontaan!

*Postauksen kuvat on lainattu Hetki Designin Facebook -sivuilta.

JOULUVALMISTELUT JA ARVONTAMUISTUTUS

$
0
0

Huomenna alkaa jo jouluviikko! Toisilla on ollut ja on joulukiireitä, mutta itselläni lähinnä työkiireitä. Tänä vuonna en aio stressata joulun tulosta ollenkaan, vaan päinvastoin, nautin joka pienestä jouluun liittyvästä hetkestä - laulut, tuoksut, maut - ihan kaikki. Muutaman viikon päästä mieli on kuitenkin jo uuden vuoden kynnyksellä ja joulutunnelmointi taakse jäänyttä elämää. Tiesin, että joulukuu on poikkeuksellisen tiivistahtinen tänä vuonna ja sitä varten meidän jouluvalmisteluihin on päässyt mukaan paremmin instagramin puolella. Toteutin tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulukalenterin, jossa joka päivä avautuu uusi luukku - yhteensä 24 jouluun liittyvää kuvaa. Suunnitelma syntyi varsin viime tipassa, ja päätinkin jo, että ensi vuonna aion panostaa joulukalenteriin vielä enemmän. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki joulukalenterin kuvia.


Varsin lennokkaista arkipäivistä huolimatta jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Lahjat ovat lähes tulkoon ostettu muutamaa pientä muistamista lukuun ottamatta. Esimerkiksi vanhemman pojan opettajan muistaminen vielä puuttuu. Taidan päätyä kuitenkin tuttuun kahvilalahjakorttiin, sillä se on varmasti ainakin mieluinen. Joulukoti alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Siivous on hieman puolitiessä, mutta teen sen minkä ehdin, sillä siivota ehtii myöhemminkin. Joulukuusen kannoimme tänään sisälle. Joku ehkä muistaakin, että viime vuonna meille tuli ensimmäinen kertaa joulukuusi (teko sellainen) taloon. Tänä vuonna mieli teki kuitenkin aitoa kuusta ja päädyin hankkimaan kaukasian pihta -kuusen. Näiden pitäisi pitää hieman paremmin neulaset. Kurkistetaan kuusenkoristeisiin kuitenkin vielä lähempänä joulua. Lopuksi haluan muistuttaa Hetki Designin arvonnasta. Arvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti liikkeeseen tai sen voi käyttää myös verkkokaupassa. osallistumaan pääset tästä. Nyt oikein ihanaa 3. adventtisunnuntain iltaa. 

TULKOON JOULU + ARVONNAN VOITTAJA

$
0
0

Siinä se nyt on, meidän ensimmäinen aito joulukuusemme! Ja se on kerrassaan ihastuttava. Jotakin sellaista tunnelmaa aito kuusi tuo, jota on vaikeaa selittää, mutta sen huomaa jos sitä ei ole. Viime vuonna meillä oli muovikuusi, mutta lopulta en pitänyt sen teennäisestä ilmeestä. Ehkäpä se oli koristeiden vähyys, sillä esimerkiksi Laura on mielestäni onnistunut upeasti luomaan tekokuusesta aidon näköisen. Meidänkin kuusemme kaipaa ehdottomasti muutaman koristeen lisää, en vain ennättänyt enää koristekaupoille. Harmikseni nuorempi pojista ehti sählypalloineen pudottaa myös yhden Tukholmasta ostetun joulupallon. Onneksi valikoimaa voi täydentää rauhassa. 


Otsikoin tämän postauksen ensin "Rauhoittuminen jouluun", kunnes huomasin, että täsmälleen samoin otsikoin viimeisen postauksen joulun alla viime vuonna. Tänä vuonna mieli kaipaa rauhoittumista vielä enemmän kuin vuosi sitten ja sitä odotan myös joululta eniten - kiireetöntä yhdessä oloa läheisten kanssa. Mies joutuu näillä näkyminen joulun jälkeen töihin, mutta saamme lomailla lasten kanssa uuden vuoden puolelle. Jotakin pientä olemme suunnitelleet, mutta melkeinpä tuntuu paremmalta, kun ei suunnittele ja tehdään vain sitä, mikä hyvälle tuntuu. Joulu on oikein toivottu juuri nyt. 

Hetki Design arvonta päättyi eilen ja arpaonni suosi anonyymia kommenttia "Osallistun arvontaan, asun liki Raumaa ja siellä piipahdan usein ostoksilla." Voittajalle on laitettu sähköpostia. Onnittelujen myötä toivotan teille jokaiselle oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa. Olkoon se toiveidemme mukainen.

VÄLIPÄIVIEN TUNNELMAA

$
0
0

Ensimmäistä kertaa on ilmassa jonkinasteista joulusta luopumisen tuskaa. Yleensä olen se hätähousu, joka jo tässä vaiheessa kerää joulupallot ja -tähdet nurkista ja alkaa intohimoisesti suunnitella tulevaa vuotta. Pidin lomaa nämä välipäivät lukuun ottomatta eilistä piipahdusta töissä. Näinä päivinä vasta ymmärsin, kuinka väsähtänyt olinkaan. Ensimmäiseen kolmeen päivään en tehnyt juuri mitään lasten kanssa touhuamista lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin alkaa hiljalleen virtaa taas löytyä, mutta edelleen ajatus viipyilee joulussa. Uusi vuosi saisi puolestani odottaa vielä pari päivää. Osaltaan tähän vallitsevaan olotilaan vaikuttaa myös tuo sää. Länsirannikolle ei ole suotu lunta eikä aurinkoa viime päivinä. Tasaisen harmaata aamusta iltaan. Tässä mielessä uusi vuosi ja kevät saisi kiirehtiä erittäin nopeasti! 


Välipäivinä puhututtaa luonnollisesti myös kauppojen alennusmyynnit. Yritän kovasti olla tarttumatta houkutuksiin, sillä matka Miamiin koittaa jo kuukauden kuluttua. Hyviä alennuksia olen bongannut kuitenkin Zalandolta ja Iittalan omasta verkkokaupasta, josta tilasin Teema-astiastoa sekä Kartio -laseja. Molemmat sarjat erittäin tuntuvassa alennuksessa! Sisustuksen osalta en ole huomannut oikein mitään mielenkiintoista vai eikö silmiini ole vain osunut alennuksia? Monia sisustukseen liittyviä suunnitelmia on mielessä, mutta palataan näihin erikseen. Nyt kauppaan ja valmistelemaan huomisia - uusi vuosi on kuitenkin aina juhlimisen paikka. 

// Getting myself back on track after the holidays. I hope you had a relaxing and joyful Cristmas. Happy New Year!

UUSI OBJEKTIIVI OLYMPUS 45MM F1.8

$
0
0

Vuosikin on jo vaihtunut ja ensimmäinen työviikko takana. Arkeen paluu sujui kivuttomammin kuin luulin. Ajattelin olevani aivan poikki viikonloppuna, mutta mukavasti tämä on sujunut. Tänään halusin kertoa teille kuitenkin ainokaisesta joululahjastani - nimittäin kamerani uudesta objektiivista. Omasta mielestäni kauniit kuvat ovat osa hyvää blogisisältöä ja sen vuoksi itsekin haluan panostaa kuviin. Valokuvaustaitoni kalustosta puhumattakaan eivät missään nimessä ole ammattitasoa, ja toisaalta en sellaisesta sisällöstä ole edes kiinnostunut. Mutta myönnän, että rakeisia, epätarkkoja ja sameita kuvia en blogissani aio julkaista edes tiheämmän postaustahdin mahdollistamiseksi. Sen verran tarkka kuvistani olen. 


Koska kuvaan pääsääntöisesti kameralla vain blogiini ja bloggaaminen on harrastuspohjalla, kuvauskalustoon panostaminen on ollut kynnyskysymys. Olympuksen E-PL 6 kamerani ostin vuosi sitten syksyllä, ja koin sen olevan vielä riittävä tarpeisiini. Vaihtoehdoksi jäi näin uuden objektiivin hankinta, jota kypsyttelin aikani. 45mm rinnalla pyörittelin 25mm objektiivin hankintaa, mutta lopulta kallistuin ensiksi mainittuun. Olympuksen sivuilta voi lukea ominaisuuksista enemmän, mutta itse valitsin tämän, koska tällä saa kuviin kauniin syväterävyyden ja se on erittäin valovoimainen. Näin pimeän aikaan sisällä on helpompi kuvata valovoimaisuuden ansiosta. Mikään laajakuvaobjektiivi tämä ei ole, mutta riittävän tarkka itselleni esimerkiksi sisustuskuviin. 


Ensimmäiset kuvat objektiivilla otin uuden vuoden aaton pöytäkattauksesta - hyvin hätäisesti kylläkin. Silti jo nyt voin todeta olevan täysin r-a-k-a-s-t-u-n-u-t. Tällä saa aivan eri tavalla nostettua esiin kuvan yksityiskohtia! Myös valovoimaisuudessa on merkittävä ero vanhaan. Vinkiksi muuten jos siellä joku vaikka innostui - näitä olympuksen objektiiveja on usein erilaisissa kampanjahinnoissa, joten kannattaa kärsivällisesti etsiä. Itse onnistuin nappaamaan tämän joulun alla 20%:n alennuksella. 

// My new Olympus lens. 

SISUSTUSHAAVEITA 2018

$
0
0

Bloggaajaporukkamme kesken kiertää kuukausittainen haaste, jonka takaa näin tammikuussa löytyy Coffee Table Diary -blogin Giselda. Tällä kertaa kerromme sisustussuunnitelmista vuodelle 2018. Tästä aiheesta minun oli alun perinkin tarkoitus kirjoittaa, joten tartutaanpa siihen nyt sitten näin haasteen muodossa. Omat haaveeni ovat varsin konkreettisia ja toteutettavissa olevia, mutta katsotaan, kuinka moni näistä oikeasti sitten toteutuu.


Eskarilaisen huone - Tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta meillä todentotta on ensi syksynä myös toinen koulutiensä aloittava lapsi, kun nuorempi pojistamme aloittaa esikoulun. Aikanaan esikoisen huone sisustettiin myös uudelleen eskaria edeltävänä kesänä ja nyt vuorossa on sitten nuorimmaisen huone. Uusi sänky ja jonkinlainen koulupöytä ovat hankittavien asioiden listalla. String -koulupöytäkokonaisuus olisi aivan ihana, mutta toisaalta huoneesta löytyy jo Stirng pocket hylly. Onneksi muitakin kauniita vaihtoehtoja löytyy. Sängyksi ajattelin tavallista runkopatjaa esikoisen tapaan, mutta jokin rungollinen sänky taitaa viedä voiton.


Olohuone - Viime aikoina olen alkanut haaveilla uudesta matosta. Minulla on vahva visio uuden kodin olohuoneen sisustuksesta, ja haluaisin viedä sitä suunnitelmaa jo eteenpäin, vaikka tässä kodissa asummekin. Täydellisen harmaa, matalanukkainen, eläväpintainen matto on haaveissa -  mutta jokin muu kuin VM-Carpetin Hattara. Se lienee blogien suosituin matto tällä hetkellä, joten mielelläni näkisin meillä jotakin muuta. Lisäksi mielessäni kummittelee uusi sohva! Sellaista meille ei kuitenkaan tähän kotiin tule, uuteen kotiin sen sijaan kyllä. Nykyisen sohvan olen suunnitellut sijoittavani uudessa kodissa yläkertaan, jolloin alakertaan tarvitaan uusi. Muutama potentiaalinen vaihtoehto on mielessä, mutta sillä välin ajattelin, että olisivatko valkoiset päälliset nykyisen sohvan ilmeenkohottaja ja sitä myötä saisin myös sitä toivottua muutosta olohuoneeseen. 


Uusi tuoli - Vanhempi poika tarvitsee hyvän koulupöydän tuolin, sillä sitä virkaa ajaa tällä hetkellä Ikean jakkara. Myös ruokapöydän ympärillä näkisin yhden tuolin lisää tai sitten meidän makuuhuoneessamme. Vahvimpina ehdokkaina hankintalistalla ovat tällä hetkellä Muurahainen (valkoisena?)  ja käsinojallinen Thonet valkoisena. Ihanissa tuoleissa on se hyvä puoli, että niiden paikkoja vaihtamalla saa sisustukseen helposti muunneltavuutta. 

Nämä taitavat olla ne isoimmat haaveet tälle vuotta. Lisäksi mielessäni on muutamia muitakin toiveita, kuten vaikkapa marmoritarjotin eteiseen ja ihana Klongin Gloria -kynttelikkö. Niin ja kehystää tuo lähes vuoden päivät tasolla majaillut Paris -juliste! Millaisia haaveita sinulla on tälle vuodelle?

// some interior dreams for this year


JOULULAHJAKSI LEUANVETOTANKO

$
0
0

Kaupallisessa yhteistyössä Suomen Voimistelutuote.

Tapahtuipa kodissamme ennen joulua. Lapsi ilmoittaa, että hän haluaa joululahjaksi leuanvetotangon. Ensimmäisenä mielikuvana näen mustan metallisen viritelmän, joka roikkuu oven karmin yläreunasta tai pingotetaan karmien väliin. Seuraavaksi ajattelen, kuinka koulupäivän jälkeen pojat temppuilevat keskenään tangolla ja vähintään yhden pojan pää kopsahtaa lujaa lattiaan, kun tanko tipahtaa alas. Aavistuksen pelonsekaisinkin tuntein istuin illan päätteeksi sohvalle ja huokaisin, kun Google -haku tuotti yhden täysosuman. Silmiini osui Suomen Voimistelutuotteen valkoinen puinen leuanvetotanko.


Ja eipä aikaakaan, kun yhteistyön tuloksena sain kyseisen leuanvetotangon meille kotiin. Tämä kotimainen tanko on valmistettu siis kokonaan puusta ja ovaalin muotonsa ansiosta käden ote pitää paremmin. Luonnollisesti esteetikon silmää miellyttää valkoinen väri, jolloin tanko sulautuu osaksi muuta sisustusta melko huomaamatta. Kannakkeet, joiden varaan tanko lasketaan, ovat myös valkoiset ja tanko on helppo napata pois aina silloin kun sitä ei tarvita. Nyt, kun tanko on ollut päivittäin käytössä, voin sitä lämpimästä suositella myös muille lapsiperheille. Uskallan huoletta antaa lasten siinä leikkiä, kun ei tarvitse pelätä turvallisuuden puolesta. Toki vauhdin yltyessä kuhmuilta ei vältytä, mutta eipä tarvitse pelätä, että tanko putoaisi niskaan. 

LOMALTAPALUU TERVEISET

$
0
0

Hei ja terveiset Miamista! Bikinit ja rantapallo ovat vaihtuneet sulavasti suksiin ja talvitakkiin. Loma on ohitse ja alkuviikko on harjoiteltu jo tavallista arkeakin. Kohteena Miami yllätti täysin ja ensimmäistä kertaa ajattelin, että onko oikeasti lähdettävä kotiin. Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa. Palaan meidän lomatekemisiin vielä tarkemmin toisessa postauksessa, mutta nyt haluan kertoa, että jos ikinä mietit kahdesti Floridaan lähtemistä niin reippaasti vain reissua varaamaan! Meidän porukkamme ihastui kovasti. 

Jos reissu olikin onnistunut, on aikaerosta toipuminen ottanut itselläni koville. Muu perhe on jotenkin onnistunut saamaan rytmistä kiinni, mutta itse olen nukahtanut iltaisin vasta aamuyön tunteita. Sisäinen kelloni on siis vielä tiukasti Miamin auringon alla. Jotenkin kello pitäisi saada käännettyä, koska loppuviikolla on edessä kaksipäiväinen koulutus Helsingissä ja auton rattiin hyppääminen aikaisin perjantaina aamuna kauhistuttaa jos unta on kertynyt vain muutamia tunteja. Niksit aikaeron selättämiseen otetaan mielellään vastaan. Sillä välin oikein mukavaa viikkoa ja palataan pian! 

// We had the best vacation in Miami. Usually it is nice to come back home too but this time I actually wanted to stay. Getting back on track at home is going smoothly except the jetlag. My mind is definitely still in Miami since I fall asleep around 4am. 

KEY WEST

$
0
0

Viikko kului niin vauhdikkaasti, että en ennättänytkään aiemmin tänne blogin puolelle. Nyt sopivan tilaisuuden tullen ajattelin viedä teidät nojatuolimatkalle Key Westiin. Miamista matkaa tuonne Amerikan eteläisimpään kaupunkiin on reilut 250km ja ajamiseen saa varata noin neljä tuntia aikaa. Matka sujui joutuisaan Miamista aina Key Largolle asti, mutta viimeistään siinä vaiheessa kaistojen kutistuminen yhteen pakottaa maltillisempaan menoon. Key Westiin johtaa vain yksi tie, Overseas Highway, jota ympäröi turkoosin sininen meri. Meidän käytössämme oli vuokra-auto koko reissumme ajan ja etukäteen päätimme, että teemme vain päiväretken. Päivä oli raskas, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Kaupungin sympaattinen olemus teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että aloimme suunnittelemaan jo uutta matkaa. Suosittelen lämpimästi viettämään saarella muutaman päivän. 


Mennessä pysähdyimme kerran jaloittelemaan ja perille päästyämme söimme myöhäisen lounaan. Saimme jättää auton ravintolaan parkkiin ja teimme pienen sight seeing -kierroksen lähikortteleissa sekä kävelimme legendaariselle Southernmost point -maamerkille (vaikka tämä ei todellisuudessa aivan eteläisin piste olekaan). Ihoa hivelevä aurinko, kylki kyljessä notkuvat pastellin väriset talot, ananasdrinkit ja kaduilla tepastelevat kukot saivat hetkeksi epäilemään, että olenko sittenkään enää Amerikassa. Hassulla tavalla katukuvassa yhdistyi ripaus ranskaista, englantilaista ja kuubalaista kulttuuria yhdeksi soljuvaksi virraksi. Key West on tunnettu varsin vapaa-mielisestä menosta ja villistä yöelämästä, joten me taisimme osua rauhallisempaan osaan kaupunkia. Joka tapauksessa paikka tuntui lähes unenomaiselta ja ympäristön silmäily saikin pohtimaan, onko täällä ihmisen ikinä huono olla? Oikeastaan todellisesta elämästä eniten muistuttivat varsinkin matkalla näkyneet hurrikaanien aiheuttamat tuhot. Tuuli ja tulvinut vesi oli kuljettanut paitsi roskaa myös esimerkiksi pahoja vaurioita kärsineitä asuntovaunuja ympäriinsä. Peruskorjauksen alla olevia rakennuksia näkyi kaikkialla.


Takaisin tullessa nautimme päivällisen Marker88 -ravintolassa. Tämä ravintola oli itse asiassa yksi syy koko Key Westin reissulle, sillä se on sukulaiseni Johnin lempiravintola. Emme aivan ennättäneet ihailemaan auringonlaskua rannalla sijaitsevaan ravintolaan, mutta paikka lumosi pimenevässä illassakin. Live-musiikki, maittava ruoka, sama iloinen meininki ja huomaavaiset tarjoilivat saivat jälleen kerran hykertelemään hyvästä olosta. Vahva suositus!

// We had the most fantastic trip to Key West during our vacation in Miami. We drove all the way from Miami just to spend a few hours in Key West. I knew it would be a hard day but it was so worth it. I don't know if it was the sun, pine apple drinks, roosters walking around, sweet little houses or the atmosphere but we all just fell in love with the place. I warmly recommed to stay there few days. The icing on the cake was the dinner at Marker 88 -restaurant on Islamorada. 

KOTIMME KEITTIÖ

$
0
0

Tämä kotimme keittiö ei ole virallisissa esittelykuvissa ennen täällä blogin puolella näkynytkään. Selitys on melko klassinen, tuo allasseinä on harvoin kuvattavassa kunnossa. Keittosaareke tai oikeammin kai niemeke pysyy yleensä siistinä, vaikka siihen tuppaakin kertymään postit, muistilaput ja älylaitteet. Sen sijaan allastasolle kertyy kierrätettävä jäte (muovit ja pahvit) ja puoliksi käytettyjä astioita. Nämä ovatkin asioita, jotka täytyy ottaa huomioon jos ja kun uuden kodin rakentaminen alkaa. No mutta tarkemmin asiaan. Tämä keittiö kiintokalusteineen ja kodinkoneineen on hankittu Puustellista. Ensimmäisen omakotitalomme keittiö oli myös Puustellista, joten tuntui luonnolliselta palata samaan firmaan etenkin, kun koko prosessista oli hyvä kokemus alla. Emme edes kilpailuttaneet muita toimittajia.


Keittiön kiintokalusteiden ovet ovat korkeakiiltovalkoista maalattua MDF-levyä, jonka kanttinauhat ovat laserpoltettu. Vetimet ovat hyvin ohuet, valkoiset metallivetimet. Taso on kvartsia. 60cm leveiden kylmäkalusteiden kanssa samalla seinällä on kaksi 50cm leveää kaappia sekä kylmälaitteiden päällä pienet nosto-ovelliset kaapit. Vastapäätä tätä seinää on niemeke, josta löytyy keittolevy liesituulettimineen sekä uuni. Uunin vasemmalla puolella on 70cm leveä ja oikealla puolella 40cm leveä laatikosto. Suurin osa kodinkoneista on Siemensin. Ainoastaan mikro, jonka hankimme jo rakentamisen aikaiseen vuokrakotiimme on  Panasonicin ja liesituuletin Savon. Mikron olisin halunnut kalusteeseen upotettuna, mutta emme löytäneet sille hyvää paikkaa suunnitteluvaiheessa, joten siksi päädyimme tähän ratkaisuun.


Keittiön vasemmalla pitkällä seinällä on vesi- ja jätepisteet sekä kalusteeseen upotettu astianpesukone. Näiden molemmin puolin on 70cm leveät laatikostot. Molemmat ylälaatikot kätkevät sisäänsä matalammat vetolaatikot, näin on myös niemekkeen ylälaatikoissa. Yläkaappeja harkitsimme pitkään. Halusimme keittiöstä mahdollisimman kalustemaisen ja en myöskään halunnut "ylimääräistä" säilytystilaa - nyt sitä on juuri optimaalisesti. Yläkaappien rivi koostuu neljästä nosto-ovellisesta kaapista (ulommaiset ovat 60cm leveät ja sisimmät 70cm leveät), joista allastason yläpuolinen kaappi on astioiden kuivausta varten. Kuivauskaappi ei taida olla enää trendikkäin valinta, mutta itse koen sen meidän perheessä käytännössä tarpeelliseksi.  Kurkistetaan tuonnempana tarkemmin, mitä laatikot ja kaapit kätkevät sisäänsä. Keittiö on edelleen mieluinen, vaikka joitakin muutoksia tekisin uutta keittiötä suunnitellessa. 

// This is our kitchen. All white as you can see. There are few things that I would chance what comes to planning a new kitchen. But there are also things that I'm still very pleased with.

UUSIA KEHYKSIÄ + ARVONTA

$
0
0

Yhteistyössä BGA Nordic

Löytyykö teiltä jotakin sellaista sisustuksellista seikkaa, joka kuukaudesta toiseen roikkuu tekemättömien töiden listalla ja tuntuu, että siitä ei vaan saa otetta? Meillä tällainen projekti on ollut David Ehrenstråhlen Paris -julisteen kehystäminen. Tilasin julisteen jo reilu vuosi sitten yhdessä Muurahaistuolin kanssa. Olimme juuri käyneet alkuvuodesta Pariisissa ja en sieltä onnistunut löytämään sopivaa julistetta /taulua muistoksi.  Juliste saapui, mutta kehystäminen jäi, kun huomasin, että luottoliikkeeni täällä Raumalla oli lopettanut toimintansa. Se liike siis, missä Ehrenstråhlen New York -juliste on kehystetty. Halusin näille kahdelle keskenään identtiset kehykset, jotta ne eivät näytä hölmöiltä vierekkäin aseteltuna. Tiedän - melko käytetty tapa, mutta kun idea olohuoneen isosta taulukollaasista kuivui kokoon, tuntui tämä toiseksi parhaimmalta vaihtoehdolta. 


Ehrenstråhlen julisteen koko on haastava, jotta sille löytyisi valmis kehys. Ikea myy Strömby -kehystä, joka on ulkonäöllisesti kaunis, mutta koko ei täsmää sitten mitenkään. Itse en tykkää, että reunoille jää paljon ylimääräistä tilaa ellei sitä sitten ole symmetrisesti kaikilla reunoilla. Mutta nyt minulla on kuitenkin vinkata paikka, josta saa myös valmiiksi sopivaa kehystä. Sain yhteistyöehdotuksen ennen joulua BGA Nordic -yritykseltä, josta löydät muun muassa julisteita, kehyksiä ja valokuvaukseen liittyviä tuotteita. Kyseessä on alun perin ruotsalainen perheyritys BGA, joka reilun 20 vuoden historiansa aikana on laajentanut toimintansa pohjoismaiden lisäksi myös Saksaan ja Itävaltaan. Osana kaupallista yhteistyötä valitsin heidän tuotteistaan kaksi kehystä ja kuinka ollakaan heidän valikoimistaan löytyi se, mitä olin epätoivoisesti etsinyt eli musta kehys koossa 42 x 70cm. Alumiinisen sijaan valitsin sittenkin puisen, hieman massiivisemman kehyksen, sillä se on isolla seinällä ryhdikkäämmän oloinen.

Ilokseni tähän yhteistyöhön sisältyy myös arvonta! Voittaja saa valita kaksi valitsemaansa julistetta koossa 30 x 40cm. Arvonta suoritetaan instagramin puolella. Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee seurata sekä feediäni @hannashome että BGA Nordicia @bganordic ja jättää kommentti  tilissäni olevan arvontakuvan alle. Arvonta-aika päättyy ensi sunnuntaina 25.3 klo 18. Onnea matkaan!

VARASLÄHTÖ PÄÄSIÄISEEN

$
0
0

Pääsiäinen on yleensä tarkoittanut meidän perheelle rentoa yhdessä oloa lähisukulaisten kesken, hyvää ruokaa, yhteistä tekemistä lasten kanssa ja vähän kodin siivousta kevään edellä. Tänä vuonna pääsiäinen vietetään tiiviisti poikien ja omien harrastusten parissa. Kotona ehdimme lähinnä pyörähtää vaihtamassa reissukassit uusiin, joten päätimme ottaa pienen varaslähdön pääsiäisen viettoon jo viime viikonloppuna. Vain perinteinen pääsiäismunien metsästys jätettiin odottamaan virallista päivää!


Tuntuu, että tänä vuonna koko pääsiäinen pyyhkäisee ohi sellaisella vauhdilla, että en ehdi edes huomata ja sen vuoksi motivaatio kodin laittamiseen on ollut kadoksissa. Sunnuntaipäivällisen kattauspuuhia varten etsin kuitenkin tuttuja koristeita esille. Ei kirjavia tipuja ja virpomisoksia, mutta helmililjan kukintoja ja muutama neutraalin värinen pääsiäismuna - siinä riittävästi pääsiäisen tunnelmaa omaan makuuni. Pöydän kattaminen ja valokuvien ottaminen siinä lomassa sai jonkin keväisen fiiliksen heräämään ja vaikka toivoinkin ehkä hiukan rauhallisempia pyhäpäiviä meille, toteutuu suurin osa teemoista tälläkin kertaa: pitkät yöunet, hyvä ruoka hotelliaamiaisten merkeissä sekä mielekästä puuhaa ystävien ja oman perheen kanssa. 

// Our Easter holiday is full of action with ice hockey, ringette and football tournaments. We took a little pre Easter celebrations last Sunday. The boys got to decide the schedule for the day and what we had for dinner. Nothing big but something that we all enjoyed. 


ARKITODELLISUUS

$
0
0

Blogeja on kritisoitu jo jokunen vuosi liian silotelluista kotikuvista ja siitä, että arkitodellisuus ei välity lukijoille. Myönnän, syyllistyn tähän itsekin vahvasti. Sisustusbloggaajaryhmämme maaliskuun haasteen ilmoitti heitti Char and the City -blogin Char: "Näin sisustusblogiin kuvaavan etu on siinä, että kauniin asetelman vierellä olevan kaaoksen voi helposti rajata pois. Mutta millainen olisi behind the scenes -näkymä ilman mitään rajauksia?"


Olen napannut nämä postauksen kuvat jo pääsiäisviikolla, mutta tämä on vähintään se todellisuus, joka meillä vallitsee ihan jokaisena päivänä tavalla tai toisella - viikosta riippumatta. Äidiltäni olen perinyt tavan kerätä isoin osa tavaroista paikoilleen iltapuuhien koittaessa. Kaikkeen en jaksa puuttua ja viikolla meillä vallitseekin sellainen hallittu kaaos. Viikkosiivouksen lomassa torstaisin siivoan ja järjestän sitten nekin kohdat, joihin en ole alkuviikon aikana koskenut.


Yleensä pahimpina ongelmakohtina meillä on eteinen, keittiön tasot, isompi wc sekä kodinhoitohuoneen taso. Eteisessä saattaa iltapäivisin vallita täysi myrsky, kun lattialta löytyy omien lasten vaatteiden lisäksi myös naapurien lasten takit, pipot ja kengät. Viimeisen kuukauden aikana oma mittani tuli täyteen eteisen siivoamisen kanssa ja olenkin haastanut lapset järjestelemään eteisen iltaisin. Alun vastarinta on hiipunut ja joskus he tekevät sen jopa pyytämättä. Tiedä sitten, mikä siinä on, että niitä omia vaatteita ei voi heti asetella omille paikoilleen.


Eteisen lisäksi tasot wc:ssä, kodinhoitohuoneessa sekä keittiössä täyttyvät yleensä ylimääräisestä tavarasta. Wc:n tasoille jää aamuisin hius- ja hammasharjat, joskus jopa käytetyt vanulaputkin. Mies on vallannut kodinhoitohuoneen työvaatteilleen ja usein seassa on myös poikien jalkapallovarusteita. Keittiöön kertyy postit, tärkeät muistilistat, kierrätettävät pahvit ja muovit sekä puoliksi käytetyt astiat. Kuulostaa varmasti tutulle?


Lastenhuoneet meillä pysyvät sen sijaan yllättävän siisteinä. Pojat ovat oppineet jo pienestä pitäen, että iltaisin siivotaan leikit lattioilta, jotta yöllä ei tarvitse pimeässä kompuroida lelujen yli. Toinen tähän vaikuttava asia on se, että leikit huoneissa ovat vähentyneet lasten kasvaessa. Meillä on yläkerrassa pelitila, jossa pojat saavat pelata pehmokiekoilla tai -pallolla sählyä tai jalkapalloa ja sinne he yleensä suuntavat. Jos jokin asia levällään on, niin se on isomman pojan jääkiekkovarustekassi, joka treenipäivien päätteeksi löytyy oman huoneen lattialta. Mutta summa summarum; ihan tavallista elämää arjen sotkuineen mekin elämme. En vain tuo sitä blogini kuvissa esille.


MIAMI - MAJOITUS JA LIIKKUMINEN

$
0
0

Lupasin jo aiemmin kirjoittaa teille enemmän meidän Miamin matkastamme. Palataanpa nyt siis kahden postauksen verran helmikuiseen reissuumme ennen kuin aurinkoenergiaa riittää täällä kotokulmillakin. Kokoan näihin postauksiin omat vinkkini, joiden ansiosta loma oli erityisen onnistunut. Tartutaan ensimmäiseksi majoitukseen sekä liikkumiseen. 


Missä yöpyä - Majapaikkanamme Miamissa tai tarkemmin Sunny Isles Beachilla, joka sijaitsee noin 20 km pohjoiseen South Beachilta, toimi Sunny Isles Vacations. Koko yhdeksän hengen porukkamme toivoi yöpymistä saman katon alla, joka luonnollisesti asetti oman rajoituksensa. Varaus huoneistoon hoitui booking.comin kautta, mutta sama huoneisto näkyi olevan varattavissa myös airbnb:n puolella. Sijainti osoittautui erinomaiseksi. Haimme ensin majapaikkaa South Beachin alueelta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se olisi ollut ehkä turhan levoton lasten kanssa. Sunny Isles Beach on huomattavasti rauhallisempi ja katukuvassa sekoittuvat luontevasti paikalliset, turistit ja snow birdit eli lämpimään talven ajaksi saapuneet amerikkalaiset. Uskon, että tuolla asuessa sai hitusen enemmän käsitystä paikallisten tavoista elää. 


Rantaviivaa tuollakin hallitsevat rintarinnan toistaan upeammat hotellit ja kerrostalot, mutta yleisiäkin rantoja väleihin mahtuu. Huoneistoltamme oli muutaman sadan metrin matka rantaan ja saman verran lähimpiin kauppoihin ja ravintoloihin. Itse huoneisto oli kaikin puolin siisti ja riittävästi varusteltu, jotta aamu- ja iltapalan laittaminen onnistuivat helposti. Näkymä 17. kerroksesta oli erittäin vaikuttava. Allasalueella sijaitsevan kuntosalin, saunan ja grillipaikan käyttäminen oli maksutonta.  


Millä kulkea - Oma auto on melko ehdoton Floridassa ja Miamissakin kulkemiselle. Toki, jos kärsivällisyyttä ja aikaa järjestää kulkemisensa, on rajattomasti niin miksipä sitä ei voisi turvautua julkiseenkin liikenteeseen tai esimerkiksi uber -palveluun (paikallisten tarjoama taksipalvelu). Me vuokrasimme auton Rentalcars:n kautta muutama viikko ennen matkaa. Finnairin suora lento Miamissa oli perillä vasta iltayhdeksältä, joten pitkän lentomatkan vuoksi päätimme noutaa auton vasta seuraavana päivänä lentokentältä. Autovuokraamoita löytyi kyllä lähempää huoneistoammekin, mutta tila-autoja oli tilaushetkellä tarjolla vain kentältä noudettaessa. Kaikkinensa autovuokraus sujui moitteetta. Mukaan matkaan sai navigaattorin kännykän muodossa, josta riitti myös viidelle käyttäjälle langaton verkko. Tämä helpotti erityisesti pitkää ajomatkaa Key Westiin, kun lapset saivat välillä pelata omilla älylaitteillaan. Ainoa kommellus auton kanssa liittyi oikeastaan auton palautukseen, sillä lentokentän parkkitalon sisäänkäyntiä ei ollut helpoin löytää. 

// Some details of our Miami trip. We stayed at the Sunny Isles Beach, which I now think was a better choice for the kids, than staying at the South Beach. Our apartment, Sunnys Isles Vacations, was so nice. Shops, restaurants and the beach were all close. And the view from 17th floor was amazing! Highly recommend!

MIAMI - OSTOKSET JA TEKEMINEN

$
0
0

Hei ja aurinkoista viikonloppua! Kirjoitin teille viimeksi helmikuisesta Miamin matkastamme, missä majoituimme ja millä liikuimme. Lupasin vinkkilistalle jatkoa ja nyt vuorossa ovat ostokset ja aktiviteetit, joita Miami luonnollisesti tarjoaa yllin kyllin molempia. 





Ostokset - Ehdottomasti paras paikka ostosten tekoon on omasta mielestäni outlet kauppakeskus Sawgrass Mills. Kehotan varaamaan tänne enemmän kuin muutaman tunnin aikaa, sillä paikka on i-s-o. Kävimme ostoskeskuksessa kahteen otteeseen ja silloinkin varminta oli poimia etukäteen kartasta vierailun arvoiset liikkeet. Kehotan suuntaamaan Century 21:n sekä Marshallsin kaltaisiin tavarataloihin, joista löytää saman katon alta todella edullisesti merkkituotteita. Säästät aikaa sekä rahaa! Yksittäisistä liikkeistä Tommy Hilfigerilla sekä Banana Republicilla oli hyvät alennukset. Lähellä lentokenttää sijaitsee toinen suosittu ostoskeskus Dolphin Mall. Me lähdimme sinne lähtöpäivänä lähinnä aikaa kuluttamaan. Vaikka etukäteen olin lukenut, että hintataso ei vedä vertoja Sawgrass Millsille, yllätti tämä paikka positiivisesti. Erityisesti porukkamme miesväki täydensi neulevalikoimaansa Ralph Laurenilla. Lopuksi vinkki niille, jotka ajattelevat, että lentokentän tax freehin voi upottaa viimeiset dollarinsa - tuhlaa ne aiemmin! Ainakin meillä lennon portti sijaitsi jossakin kentän viimeisimmässä sopukassa, ja laukkujen selvityksen jälkeen silmiini osui ainoastaan muutama kioski sekä Pizza Hut. 


Mitä tehdä? - Miami ja Florida tarjoaa laajan kirjojen tekemistä, mutta meille lomalla tärkeintä oli myös tekemättömyys. Lasten mielestä loman parasta antia oli jalkapallon pelaaminen rannalla ja vesileikit uima-altaalla sekä NHL-joukkue Florida Panthersin pelissä käyminen. No mitä muuta sitten teimme? Ajoimme yhtenä päivä amerikkalaisten sukulaistemme kanssa Floridan eteläisimpään kärkeen Key Westiin sekä yhden päivän vietimme South Beachillä. Parkkipaikan löytäminen tuolla alueella on hankalaa, kunnes keksimme hyödyntää erään rantakadun ravintolan valet parkingia. 15 dollarin maksua vastaan he huolehtivat autostamme niin pitkään kuin halusimme. Lisäksi matkan aikana vierailimme Miami Sea Aquariumissa ja vietimme yhden iltapäivän grillijuhlien merkeissä altaalla. Miami Sea Aquariumissa, joka oli pienoinen pettymys. Delfiiniesitykset, vapaana kulkevien liskojen bongaaminen ja papukaijojen seuraaminen olivat varsin viihdyttävää puuhaa, mutta esimerkiksi yhtäkään alligaattoria emme nähneet, vaikka esite niin lupasikin. Jos siis alligaattorit kiinnostavat kehotan suuntaamaan safarille rämesuolle. 10 päivän lomaksi Miami ja Florida tarjoavat yllin kyllin tekemistä, mutta varaudu siihen, että välimatkat ovat pitkiä. 

// Some tips for shopping and activities in Miami. The best Place to do shopping is definitely Sawgrass Mills. No questions about that. I recommend to check out stores like Marshall and Century 21 where you save time and money. And what comes to activities  - well the boys loved NHL ice hockey game and the beach! 

KÄHLER - KAUNISTA MUOTOILUA

$
0
0

Yhteistyössä Sisustustalo Kodinonni

Onko teille jo tuttu tämä tanskalainen tuotemerkki Kähler? Jokunen varmasti muistaa ja tunnistaa heidän vaakaraitaisen Omaggio -maljakkonsa, joka näistä kuvistani löytyy siniraitaisena. Kähler on kuitenkin paljon muutakin. Tuotemerkin tarina juontaa juurensa aina 1830-luvulle asti, jolloin Herman Joachim Kähler perusti keramiikkapajan tanskalaiseen pikkukylään. Yrityksen toimintaa jatkoivat hänen poikansa neljän sukupolven ajan ja Kähler vakiinnutti paikkansa muotoilualalla maailmanlaajuisesti. Erityisesti yrityksen menetyksen eteen töitä teki H. J. Kählerin poika Herman August Kähler, jonka vuoksi hänen nimikirjaimensa (HAK) löytyvät jokaisen Kähler -tuotteen pohjasta. Te, jotka haluatte lukea enemmän yrityksen historiasta, suosittelen kurkistamaan heidän kotisivuilleen. Sieltä löytyy varsin kattavasti tietoa. 


Ennen tätä yhteistyötä olen mieltänyt Kählerin tuotteet omaan makuuni aavistuksen liian romanttisiksi, mutta nyt kuvauslainaan saamistani tuotteista ihastuin kerrassaan pieniin Hammershøin valkoisiin ja mintunvihreisiin maljakoihin ja kynttilänjalkoihin. Kuinka herttaisia ne ovatkaan osana kesäpäivän kattausta tai kirjahyllyn asetelmaa sulostuttamassa. Mielestäni nämä sopivat mainiosti myös vaikkapa valmistujaislahjaksi!


Nykypäivän modernimpaa Kähleria kuvissa edustavat Globon tummanharmaat kynttilänjalat, Omaggion vaakaraitaiset kulho ja kynttilänjalka sekä Nellemanin tummansininen kynttilänjalka. Kählerin tuotteissa parasta taitaakin olla niiden muunneltavuus erilaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi Hammershøin sininen kaadin toimii kuvissani maljakkona. Kählerin omilta nettisivuilta voit kurkata merkin laajemman valikoiman. Täällä Raumalla Kählerin tuotteita jälleenmyy Vanhassa Raumassa torin laidalta löytyvä Sisustustalo Kodinonni.

// I got the opportunity to photograph Kähler's products in my home. This is a cooperatio with Sisustustalo Kodinonni. I'm so excited about this since I have a weakness to beautiful little vases and candle holders. 

TERASSI KESÄKUNTOON

$
0
0

Kesä kiiruhtaa eteenpäin kovaa vauhtia ja juhannuskin koittaa jo parin päivän päästä. Koko kesäkuu on sujunut paljolti työasioiden merkeissä, sillä remontoimme yrityksen toimitilat lähes kokonaan. Seinät on nyt maalattu ja lattia vaihdettu. Lattiamateriaaliksi valikoitui muuten vinyyliparketti ja se on itse asiassa niin mukavan oloinen, että olen harkinnut sitä uuteen kotiinkin. Joka tapauksessa kotiprojektit niin sisällä kuin ulkona ovat seisoneet käytännössä paikallaan. Terassin saimme kuitenkin miehen kanssa öljyttyä ja kesäkukat istutin, jotta yleisilme olisi siistimpi ja käyttömukavuus astetta korkeampi. Kesän paras osuus, loma, on vielä edessäpäin.




Tähän yleisilmeeseen vaikuttaa tosin merkittävästi kalliolla notkuva lautakasa, joka täytyisi siirtää uudelleen tontille ja kallionkoloista pilkistelevät rikkaruohot. Metsänreunakin täytyisi siistiä. Ne ovat kuitenkin sellaista puuhaa, joka saa odottaa omaan lomaani asti. Niin kuin ne muutkin pienet viimeistelytyöt rakentamisen suhteen. Onneksi töitä ei ole kovin paljon, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että uuden taloprojetkin kimppuun käydään jo syksyllä. Kyllä, luit aivan oikein! Vaikka uuden kodin rakentaminen on tuntunut välillä raskaaltakin ajatukselta, on se samalla mahdottoman ihanaa ja jännittävää. Kerron tästä kuitenkin lisää juhannuksen jälkeen. 

// I came to show you few pictures of our terrace though the renovation project in work is keeping me busy. I also have news about what comes to building up our new home. If things end up as planned we'll get to start it during fall. 

ASUNTOMESSUT 2018 - KOLME MIELEENPAINUVINTA ASIAA

$
0
0
Vuoden 2018 asuntomessut Porissa on nyt polkaistu lehdistöpäivällä käyntiin! Lähdin hieman skeptisin miettein matkaan, sillä itsekin jo useammat messut käyneenä ajattelin, että tarjoaako tämä alue enää mitään uutta? Tänä vuonna yksikään talo ei noussut ylitse muiden, mutta sen sijaan monta ihanaa ja kaunista yksityiskohtaa mieleen kyllä jäi. Näistä kuitenkin myöhemmin lisää. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin tarttua kolmeen "teemaan" tai pääaiheeseen, jotka jäivät messuilta mieleen. 


Pihat ja terassit: Lienee enemmän sääntö kuin poikkeus, että tontit kaupunkialueilla ovat melko pieniä. Näihin messutalojen pihoihin oli saatu mielestäni kuitenkin ujutettua monta toimintoa, kuten leikkialue, pore- tai uima-allas, ruokailutila sekä rentoutumiseen oma soppensa. Pihoissa on käytetty paljon kiveystä ja isoja terasseja, jotka tekevät niistä helppohoitoisia. Useammasta kohteesta löytyi myös kattoterassi. Tässä kohdin suosittelen pistäytymään kohteen numero 30 Casa Terden kattoterassilla, joka on erityisen viihtyisä DIY projekteineen. Edes lumen luonnista ei tarvitse murehtia, sillä kaato ohjaa sulaneen lumen suoraan ränniin. Jo pihojen vuoksi kannattaa suunnata Poriin! 


Maanläheiset sävyt sisustuksessa: Messukohteista löytyi koteja, joissa värien käyttö oli erityisen rohkeaa, mutta omaa silmääni miellytti enemmän harmoniset kokonaisuudet, joissa tunnelma on kauttaaltaan hillitympi maanläheisine sävyineen. Tällaisista kohteista mieleeni jäi esimerkiksi numero 15 Kastelli Viva. Aivan valkoista seinäpintaa näkyi harvakseltaan ja itse asiassa kokonaan valkoinen keittiö taitaa löytyä ainoastaan kohteessa 20, Casakivi. 


Materiaalina puu: Erilaisia puisia elementtejä sisustuksessa oli käytetty paljon. Toki tähän astikin messuilla on näkynyt esimerkiksi puupaneelein verhoituja seiniä, mutta nyt puisia yksityiskohtia oli tavanomaista enemmän. Kohde numero 13 Talo Lintula ja 26 Talo Haltiatar ansaitsevat tässä kohdin erityismaininnan. Aistiesteettömästi rakennettuun Talo Haltiattareen palaan vielä myöhemmin tarkemmin.

// Annual housingfair in Pori 6.7-5.8.2018. 
Viewing all 496 articles
Browse latest View live